top of page

Täyttä työelämää -valmentaja Juha Wiskari


Juha uskoo ja toteuttaa näkemystä kaventavan ”joko-tai” ajattelun sijasta ”sekä-että” lähestymistä. Tästä lähestymistavasta, tarinoista ja hänen omakohtaisista dramaattisistakin kokemuksista on rakentunut suosittu ”Hapan-Imelä” esitys ja motivoivan vahva mutta riemastuttavan tunteita hersyttävä key note. Liikaa hapanta tai liikaa imelää aiheuttavat ilmeen vääristymistä ja pahoinvointia. Sekä hapan että imelä – ”Hapan-Imelä” - siitä rakentuu paras mausteyhdistelmä ehtymättömine käyttömahdollisuuksineen.



Mukaansa tempaava esiintyjä ja tietokirjailija

Vauhdikkaana, myyttejä murskaten ajattelemaan haastavana ja mukaansa tempaavana esiintyjänä, puhujana ja kouluttajana hänen toimintatapanaan on aina vuorovaikutuksen kautta osallistujien hyöty.


”Katu-uskottavuus” (toistuva palaute tapaamisista) ja vankka kokemus kohtalokkaan dramaattisistakin tilanteista niin henkilökohtaisesti, yrittäjänä kuin muutosjohtajana ovat Juhan aitouden ja uskottavuuden peruspilareita. Hän jakaa kokemuksiaan avoimesti ja ratkaisuhakuisesti ”egotrippailun” sijaan opiksi ja hyödyksi. Koostuipa kohderyhmä sitten johtajista, johdettavista tai molemmista. Tietokirjailijana hän on julkaissut osaamisalueensa aiheista useita kirjoja, joista viimeisien ”Kiireentappoase” yhdistää digitaalisen älykkyyden tarjoamat mahdollisuudet yksilön viisauden ”jatkeena” myllerrysten ja muutosten kohtaamiseksi ja hyödyntämiseksi.


Erinomainen esitys ja esiintyminen. Fiksuus. uskottavuus, tarinat ja kokemus samassa paketissa. Oli tehnyt kotiläksynsä todella huolella. Vaikka tunsi meidät niin se tuki ulkopuolisen asiantuntija statusta ja esityksen substanssia. Ei mikään kaikkien tieteitten maisteri, mutta sitäkin enemmän value for money.” (Asiakaspalaute alkuvuodesta 2022 1½ tunnin ”Hapan-Imelä henkilöstöpäivän avauksen jälkeen sekä paikalla olleilta että Teamsissa esitystä seuranneita)

Innovatiivinen GretGain-konsepti organisaatioiden kehittämiseen

GreatGain-koodi ja Juha Wiskarin innovaation pohjalta kehitetty digitaalinen älykäs GreatGain-areena on kansainvälisestikin ainutlaatuinen Artificial Intelligence, Human Wisdom and Emotional Intelligence Hybrid Concept. Se kerää nopealla teholla ja kattavalla tavalla joukkojen viisauden ja tunneälyn analysoitavaksi ja kohdistettavaksi asiakasorganisaatioiden tilanteen asettamiin haasteisiin. Nopeiden ja pysyvien, rohkeidenkin ratkaisuiden toteuttamiseksi.


Kiireentappoase, webinaarit ja valmennukset

Tuloksellisen ajankäytön ”Kiireentappokoulutukset” kohdistuvat itsensä johtamista vahvistaviin, tiimien yhteiseen menestymiseen ja erityisesti johtajille ja esimiehille sekä esihenkilötyöskentelyyn valmentautuville. Ei lisää aikaa, vaan lisää käytettävissä olevaa aikaa olennaiseen. Uudella tärkeysjärjestyksellä, motivaatiolla, itsetuntemuksen ja itsekurin sekä tuloksellisen ajankäytön ajattomilla ja sähköisten työvälineiden mahdollistamilla pirstoutuneen työympäristön haasteiden oikein multitaskaamalla ratkaisemiseksi. Etänä tai läsnä. Ja hauskaakin pitää olla!

Muutoksen johtaminen

Muutos ei tarvitse erikseen johtamista. Muutos tapahtuu itsestään, kun oma ja yhteinen fokus ja jokaisen mielessä ovat kirkkaina. Kiireentappoase ja GreatGain-koodia menestystarinoin kuvaava uusi kirja ”Täyden työelämän kiintopisteet ja tuloksellinen ajankäyttö” julkaistaan syksyllä 2022.

”Tunteella ja teholla, luottamuksella ja rohkeudella, yhdessä kohti kiintopisteitä pienin ja suurin saavutuksin.”



1950-luku varhaiset vuodet ja elämän eväät

Itä-Lapissa Pelkosenniemellä v, 1953 syntynyt, Sodankylän rajalla, Aapajärven kylässä opettajavanhempiensa kanssa asunut Juha-Pekka Wiskari kävi kansakoulunsa ”Aapajärven yliopistossa” ja keskikoulun Pelkosenniemellä. Kotiin kansakoulun yläkerrokseen ilmestyi piano ennen kuin sähköt.


Onnellinen ja rikas elämä muuttui ratkaisevasi 1967, kun hän pelastui ihmeen kaupalla käsivarren erämaassa tapahtuneesta traagisesta hukkumisonnettomuudesta, jossa kalareissulta palatessa hänen isänsä kahden eräkaverinsa hukkuivat 14-vuotiaan pojan viereen. Koti ja lapsuus jäivät.

"Maailmassa on kahdenalaisia asioita – mahdollisia ja tarpeettomia.”

(JW:n yksi elämän ja toimeen tarttumisen punaisista langoista.)

Lukio ”kortteereissa asuen” päätyi Kemijärvellä ylioppilaslakkiin vuonna 1971. Armeija kutsui heti koulun jälkeen 17-vuotiaana Parolaan ja upseerikouluun Lumikko 138 kurssille Haminaan.

Päästyään siviiliin vuonna 1972 hän aloitti Oulussa lyhyen aikaa asuessaan isältään saamien oppien ja perimiensä lahjojen voimin muusikon uran. D-tuotannon välittämissä orkestereissa ja sitten ravintoloissa viimeksi Pyhimyksissä, mm. säestäen silloin joukkoa vieläkin esiintyviä suomalaisia kiintotähtiä.


Synnyinseudultaan hän peri rakkauden Lappiin ja yhteyden luontoon. Isältään musiikin ja erämaataidot. Äidiltään hän peri mm. taidon ja kiinnostuksen ruotsin kieleen. elämän karu kokemus opetti ja pakotti hänet selviämään itse. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet koko hänen tähänastiseen elämäänsä kannattavina ja eteenpäin vievinä voimina sekä korvaamattomina rikkauksina. Ja vaikuttavat edelleen.


Ammattimuusikon vuodet päättyivät Vaasan Rantasipin baaritiskillä keikan jälkeen täytettyyn hakemukseen Vaasan kauppakorkeakouluun. Yo-todistus ei olisi pelkästään riittänyt, mutta hänet hyväksyttiin suoraan, koska muusikkovuodet luettiin yllätykseksi myynti- ja markkinointikokemukseksi ja RUK:sta tuli johtajakokemuspisteitä.


1980-luku ja matka kouluttajana kohti yritysjohtajuutta

Kesken opintojen kutsunut Vaasanlaivat Oy:n myyntipäällikkyys vaihtui 80-luvun alussa Espooseen muuton myötä matkatoimistoketjun (Matka-Viikinki Oy ja JM-Tours sekä Intouristin agentti Joensuun matkatoimisto) toimitusjohtajuuteen. Näihin vuosiin sisältyi myös korvaamattomat oppivuodet - ja tarvitut oppirahat - Neuvostoliiton kaupassa. Niitä asioita ei kauppakorkeakoulussa opetettu.


Kun matkatoimisto yrityskaupan kautta fuusioitiin ostaja Matka-Vekkaan, hän siirtyi Musiikki-Fazerille Japanin kauppaan vastaamaan YAMAHA-urkujen tuotepäällikkyydestä. Se oli ensimmäinen kokemus historiallisesta mullistuksesta, kun soittimissa siirryttiin analogisesta maailmasta digitaaliseen universumiin. Rekrytointi vei sitten unelman täyttymyksenä uralle, joka jatkuu edelleenkin. Kouluttajaksi, konsultiksi, yrittäjäksi ja muutosjohtajaksi.

Juha menestyi 80-luvulla aivan uutena innovaationa itsensä johtamisen, tulosjohtamisen ja ajankäytön yhdistäneen maailmanmaineeseen yltäneen tanskalaisen Time Manager Internationalin kouluttajana


”Tiesin aikanaan odottaa tehokasta ja käytännönläheistä koulutusta ja hyviä työvälineitä, mutta sain yllätyksekseni paljon enemmän. ”Flapsi-Hapsi” ja ”toimistokuukkeli” olivat hauskoja tarinoita, mutta vaikutus itseeni ja tiimieni johtamiseen on ollut, ja on edelleen, voimakas." (TimeManager-koulutukseen osallistunut esimies 20 vuoden kuluttua koulutuksesta.)


Hän kehitti sen jälkeen myös työelämän tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen keskittyneen Time/systems-valmennuksen Amer-yhtymälle. Se oli toinen suuri murros, kun ”aikavammaisen proteeseista” eli paksuista kalenterista siirryttiin Internetiin ja sähköiseen ajanhallintaan.



Muutosjohtajan uran suuri haaste

Vuosikymmenen vaihteessa hän toimi 6 vuoden ajan ahvenanmaalaisen varustamo Sally Ab:n toimitusjohtajana. Se vei muutosjohtamisen kokemuksen ja ymmärryksen aivan uudelle tasolle, kun tulipalossa kesken menestyksellisen risteilykonseptin tuoman kasvun telakalla tulipalossa tuhoutuneen laivan hylystä noustiin sinnikkyydellä ja maineella Barcelonan olympialaisiin Euroopan kuninkaallisten ja Ruotsin liike-elämän tukikohdaksi.


"Johtamisen autenttisuus ja johtajan avoimuus ovat luottamuksen lähtökohta. Päämäärä on oltava yhteinen. Vain siten henkilökunta todella kokee todella olevansa, on organisaation ehtymätön ja tärkein voimavara. Kun nämä toimivat niin kaikki on mahdollista ja loppu tarpeetonta.” (JW Sally Albatrossin neitsytristeilyn puheessaan henkilökuntaa kiittäessään 1991.)


Sally ja Vaasanlaivat sulautettiin EffJohnin silloin omistamaan Siljaan. Juha Wiskari toimi suurta muutosta ja yhtiöitten yhdistämistä ohjaavassa johtoryhmässä. Myöhemmin koko Silja myytiin Tallinkille.


1990-luku ja ”Käytä aivojasi tehokkaammin”

”Aivojen vuosikymmenenä” hän perusti Buzan Centre Finlandin. Kumppaninsa sekä hyvän ystävänsä ”maailman luovimman ihmisen” Tony Buzanin kanssa hän toi Tonyn kehittämän maailman valloittaneen MindMap-konseptin ja koulutuksen Suomeen. Suutarin lapsella on tässä tapauksessa kengät – hän käyttää itse ja kouluttaa iätöntä ja juuri tähän aikaan soveltuvaa MindMap-tekniikkaa ja sen eri sovellusmahdollisuuksia edelleen.


”Jos annat minulle punnan ja minä Sinulle yhden punnan – meillä molemmilla on edelleen yksi punta. Mutta jos saan Sinulta ja Sinä minulta yhden uuden ajatuksen, niin meillä molemmilla on kaksi uutta ajatusta. Olemme tuplanneet pääomamme. ” (Tony Buzan allekirjoittaneelle tavatessamme ensimmäisen kerran Tukholmassa 1985.)



Muutosjohtajana ja myyttien murskaajana

Suomen Autokatsastus oli 90-luvulle asti valtion monopoli. Katsastus tapahtumana oli autonomistajien pelkäämä ja inhoama tapahtuma. Tämä oli lähtökohta, kun eduskunta päätti muuttaa autokatsastuksen virastosta liikelaitokseksi ja vapauttaa toiminnan kilpailulle. Alkoi muutos hallintoalamaisvirastosta palveluorganisaatioksi.

Juha Wiskari kutsuttiin Euroopan suurimman katsastusaseman Hakuninmaan vetäjäksi. Tavoite oli tehdä ”väärän kokoisesta asemasta, väärällä paikalla, väärällä henkilöstörakenteella, jolla oli aivan väärä asenne” malliasema.

Muutosjohtajuus ja ihmisten innostaminen oli päätehtävä. ”Autoista en tiedä muuta kuin miten niitä ajetaan ja katsastuksesta en muuta kuin että kuski ei saa kuolla meitä pelätessään!” Tehtävä olisin palvelukonseptin toteuttamisessa malliaseman tekeminen - se onnistui. Tekninen osaaminen henkilökunnalla oli huippuluokkaa. Perustavaa laatua oleva oivallus oli se, että tehtävä ei ollut autojen katsastus ja pakokaasujen mittaus, vaan liikenneturvallisuuden edistäminen ja ilmaston suojelu.


Mitä se palvelu ja kilpailu meille tarkoittaa? Ruvetaanko päästämään autoja helpommalla läpi? Ei missään nimessä! Silloin sahataan sitä oksaa, jolla itse istumme. No eiköhän se sitä tarkoita, että tämän homman voi keljuilemattakin tehdä, Kyllä, ja ruvetaan sanomaan niille huomenta, Hyvä ajatus, pojat, mutta ruvetaan nyt ensiksi sanomaan toisillemme huomenta.” (Keskustelua muutoksesta Hakuninmaan henkilökunnan työmaapalaverissa 1994)


Perustavaa laatua oleva oppi oli väite muutosprosessin ja asennemuutoksen virkamiesympäristössä läpiviennin tarvitsemasta sukupolvien ajasta osoittautui paikkansa pitämättömäksi myytiksi. Ja se, että virkamiehistä ei asiakaspalvelijaa tule, osoittautui täysin paikkansapitämättömäksi koska yhdessä vuodessa Suomen autokatsastus muuttuessaan yhtiönä A-katsastukseksi valittiin ensimmäisen kerran Suomen parhaimmaksi palveluorganisaatioksi.

Oppi oli se, että muutos tapahtuu, kunhan olosuhteet johtamiselle järjestetään oikealla tavalla, ihmiset saavat tehdä parhaansa ja ollaan ylpeitä osaamisesta. Kaiken lisäksi ruvetaan käyttäytymän niin kuin halutaan itseä kohtaan käyttäydyttävän. Muutosta ei sinänsä tarvitse johtaa vaan tukea eteenpäin katsovaa toimintaa, innostaa ja ohjata. Muutos tapahtuu itsestään kuten Suomen Autokatsastuksen muutos, joka kasvoi vuodessa asiakaspalvelun laadun, henkilöstön motivaation ja liiketoiminnan tuloksen mittareilla mitattuna menestystarinaksi.


2000-luku ja ”Oikotietä arjen huippusuorituksiin”

Ensimmäinen Juhan toistaiseksi neljästä tietokirjasta oli nimeltään ”Oikotietä arjen huippusuorituksiin. WSOY Pron julkaisemassa kirjassa käsiteltiin nimensä mukaisesti tietoja, taitoja ja tekniikoita, joilla työssä saavutetaan askel kerrallaan parempia ja itseäänkin hämmästyttäviä tuloksia.


Paradoksaalista kyllä, niin tämän kirjan kirjoittamisen yhteydessä tapahtui hänen omassa elämässä ja liiketoiminnassa monista syistä ja yhtaikaisista sattumista aiheutunut pohjakosketus. joka oli toisen kerran lähellä viedä hengen. Vaikutukset ovat ulottuneet pitkälle. Korvaamaton oppi oli se, että pelkkä usko siihen, että itse selviää mistä tahansa, ei riitä

Rankka mutta korvaamaton oppi oli se, että oppi luopumaan ajoissa, ettei tarvinnut kokonaan luovuttaa. Uusi ei synny pelkästään uudesta vaan vanhan näkemisestä uudessa valossa. Pitää pysähtyä pauhaavien tyrskyjen keskellä olevaan rauhan poukamaan, ja ajatella. Ja työstää vaikeaakin luopumista, mutta ei koskaan luovuttaa. Onneksi ja pelastukseksi oli se, ettei tarvinnut olla kauaa yksin.


Työ jatkui ja tuli toinen kirja ”Kartta arjen huippusorituksiin”, Kompassi ja kartta Ilman suurelle osalle ns. elämäntaidon oppaille tunnusomaista hypetystä, joka päätyy vain ylentävään julistukseen ”Ja loppuhan ei ole kuin itsestäsi kiinni. Olet ainutlaatuinen” Käytännön läheistä lähestymistapaa ja kirjoittamisen myös terapeutista vaikutusta tuki myös psykologian, ja erityisesti kognitiivisen psykologian opinnot.


2010-luku Kiireentappoase ja GreatGain

Tuloksellisen ajankäytön ja aloitteellisen tekemisen yhdistelmän ajattomat periaatteet saivat kolmanneksi tukijalakseen tunne-energian. ”Kiireentappoaseessa” tuotiin ajattomat tuloksellisen ajankäytön periaatteet, ”POUKAMA” ja aivojen toiminta hyötyineen vastaamaan digitaalisen vallankumouksen mukanaan tuomia työelämän pirstaloituminen haasteita. Ihmiset tekevät työtä 6 minuutin pätkissä, kun työvälineet, ”Flapsi-Hapsi”, toimistokuukkelit, läppäri kännykkä, tabletti, sähläävä multitaskaaminen jne. pirstovat työpäivän.


”Multitaskaaminen sähläyksenä on pakoa todellisuudesta ja kiireen ohjattavaksi alistumista. Parempia vaihtoehtoja saavuttaa enemmän vähemmällä, nopeammin ja paremmin, tehokkaammin ja rohkeammin, sisulla ja innolla on. Kunhan pysähtyy, ajattelee, näkee metsän puilta, oivaltaa ja ottaa käyttöön.”

(JW v. 2021 täyttä työelämää ”Kiireentappoase” valmennuksen lähtökohdista.)


Hyöty on lisää käytettävissä olevaa aikaa, jotta saa aikaan enemmän vähemmällä. Nopeammin ja paremmin, tehokkaammin ja rohkeammin, sisulla ja innolla.


2011 sai alkunsa uusi koko henkilöstön osallistumaan osallistava konsepti. Osuuskauppa Hämeenmaassa otettiin rankimman vuoden tullessa esimiesten osallistumisen kautta koko henkilökunta ennakoimaan rankkojen aikojen seurauksia ja selviämisen vaatimuksia. Joukkojen viisaus keräämällä, analysoimalla ja kohdistamalla aikaan odottamattomia tuloksia. Kun johto pyysi henkilökuntaa auttamaan ollakseen hyviä johtajia ja osoitettiin avoimesti luottamusta ihmisten näkemyksiin, niin joukkojen viisaus näytti voimansa. Kaikki tuloskortin mittarit näyttivät ennätystulosta ja tänä kovimpana vuonna 3000 hengen henkilökunnalla oli kokonaista 4000 vuorokautta vähemmän sairauspoissaoloja kuin edellisenä vuonna. Aikaa meni 3 kuukautta prosessin pyöräyttämiseen ja lopullisten tulosten todentamiseen loppuvuosi eli 8 kuukautta


Ensimmäisen kerran henkilökuntakyselyiden historiassa keskityttiin luottamuksellisesti ratkaisukeskeisyyden lisäksi tunne-energiaan ja voimaan. Tunneälykäs lähestymistapa sisälsi yksittäisten ihmisten tunnetiloista koostuneen tunneilmapiirimonitori. Tästä lähti missio ”tunteella ja teholla pienistä suuriin saavutuksiin”:


Tänään hän toimii perustamansa GreatGain Oy:n asiantuntijatiimin vetäjänä, konseptin kehittäjänä ja seniorikonsulttina. GreatGain yhdistää ja kohdistaa digitaaliselle älykkäälle ja ”ilmapiiriherkälle” areenalle ihmisviisauden ja tunnevoiman organisaatioiden menestystekijöiden luomiseksi, vahvistamiseksi ja merkitykselliseksi toiminnaksi.



2022 eteenpäin

GreatGain on kehittynyt prosessiksi, jota käyttää 50-15.000 hengen organisaatiot ensisijaisesti henkilökuntineen ja kiinteine sidosryhmineen. Eri muutosta vaativissa ja ennakoivissa tilanteissa osallistaen koko henkilökunnan ja sidosryhmät osallistumaan. Oivaltamaan fokuksen saavuttamisen edellyttämät ratkaisut ja omistautumaan itse ne esiin otettuaan, ratkaistuaan ja toivottuaan niiden törkeysjärjestyksessä toteuttamiseen. Kohdistaen sen kaikkein tärkeimmän voimavaran eli henkilökunnan viisauden menestystekijöihin ja toimintaan. Olipa tilanteessa kyse selviytymisestä, ahdingosta, ongelmasta, uuden suunnan hakemisesta, irtiottohaasteesta, voimakkaan kasvun suuntaamisesta tai intohimosta.


Kaikista henkilöstökyselyistä poiketen ratkaisuhakuisesti, nopeasi ja edullisesti, ilman massiivisia muutostyöpajoja, organisaation omiin mittareihin keskittyen, psykologisesti turvallisesti, luottamuksellisesti, nopeasti ja tuottavasti. Ei lisätyönä, ei jotain työn ohessa – vaan itse työnä.


Tällä hetkellä esimerkiksi 3000 hengen 30.000 palautteen kerääminen, digitaaliselle älykkäälle GreatGain-areenalle, sen analysointi ja tunneilmapiirin kohdistaminen sekä kriittisten toimenpiteiden kohdistaminen vie aikaa lyhyimmillään vain 4 viikkoa.


GreatGain-koodia ja -areenaa on hyödynnetty:

  • muutosten läpiviennissä ja uuden suunnan määrittelyssä

  • koronan vaikutuksista selviämisessä ja uuden työntekokulttuurin (etätyö) voimien suuntaamisessa,

  • sote-uudistuksen yhteydessä palvelu- ja hoitoyksiköiden henkilökunnan jaksamisen vahvistamisessa

  • pk-yritysten yrityskaupoissa yrityskulttuurien vahvuuksien yhteishyödynnyksessä (ei niiden keinotekoisessa väkisin yhteen sulauttamisessa)

  • kunnan koko asujaimiston osallistumisessa elin- ja vetovoiman ja sitä kautta palveluiden kehittämiseen, investointien kohdistamiseen ja kuntatalouden kehittämiseen

  • järjestöissä jäsenkadon kääntämisessä jäsenkasvuksi

  • johdon skenaariotyöskentelyn lisäarvona esittämällä samat kysymykset koko henkilökunnalle kulttuurin yhdistämisessä van niiden rikkauksien yhteiskäytössä ja vain kuolleen potilaan pulssia mittaavien henkilöstön tyytyväisyyskyselyiden sijasta


Kaikissa näissä lähdetään tilanteesta enemmän kuin rakenteista. Kyse on inhimillisen voiman, joukkojen viisauden, jokaisen henkilön ja henkilökunnan yhteisen fokuksen, toimintavoiman keräämisestä, tunnevoiman kuvaamisesta, analysoinnista ja kohdistamisesta toiminnalla yhteiseen fokukseen Toimialatuntemus löytyy organisaatioista ja prosessien toimivuuden tehokkuuden ja tason haasteet ratkaisuineen sekä tunnevoiman ratkaisuja tukemaan tuo esiin GreatGain.


 

Juha Wiskari, MBA (Aalto yliopisto), CMC (Certified Management Consultant by ICMCI), toimitusjohtaja, tietokirjailija ja 36 vuotta yrittäjänä, josta hänelle on myönnetty timanttiristi.

Perheeseen kuuluu vaimo Marja - ”Muusa” - kolme lasta edellisestä avioliitosta ja 8 lastenlasta.



42 views0 comments

コメント


bottom of page