top of page
Open Site Navigation

Juha Wiskari

Juhalla on maamme pisin ja monipuolisin perspektiivi itsensä johtamiseen ja tulokselliseen ajankäyttöön. Ura tällä saralla alkoi jo 1986.

Lisäksi hän on kerännyt kokemusta

itsensäjohtamisesta niin omissa dramaattisissakin kriisitilanteissa kuin myös kriisitilanteissa johtamisesta.

Tällä hetkellä Juha työstää erityisesti ihmisviisauden ja yhdistämistä digitaaliseen älykkyyteen Great Gain -konseptin osana.

Faktoja

MBA (Aalto yliopisto)

CMC (Certified Management Consultant by ICMCI)

Muutosjohtaja

Organisaatioiden kasvun kehittäjä

Tietokirjailija

Yrittäjä 

Muusikko

Näyttelijä

  • Twitter
  • LinkedIn

Kouluttaja

”maailmassa on kahden laisia asioita – mahdollisia ja tarpeettomia”

- Juha Wiskari

Sanottua

Vauhdikkaana, myyttejä murskaten ajattelemaan haastavana ja mukaansa tempaavana esiintyjänä, puhujana ja kouluttajana Juhan toimintatapana on aina vuorovaikutuksen kautta osallistujien hyöty.

”Erinomainen esitys ja esiintyminen. Fiksuus. uskottavuus, tarinat ja kokemus samassa paketissa. Oli tehnyt kotiläksynsä todella huolella. Vaikka tunsi meidät niin se tuki ulkopuolisen asiantuntija statusta ja esityksen substanssia. Ei mikään kaikkien tieteitten maisteri, mutta sitäkin enemmän value for money.”

bottom of page